Ruukin Puutarha toimii yhdessä Ira ja Ari Hellstenin maatilayrityksen kanssa Haltijan tilalla biodynaamisen puutarhan hoitamisessa ja kehittämisessä.
Tilalla ollaan aloitettu myös mehiläistarhaus ja upean hunajan tuotanto.
Ruukki-Mööpelille on rakentumassa uudet ja hienot toimitilat hallin noustessa Haltijan tilalle, Vesilahdessa. Toimintamme on alkanut selkeästi rakentua tämän maatilan yhteyteen Uusruukin hengessä: kasvavan yhteistyön voimin.
Mööpeliä luotsaa eteenpäin Felix Frischknecht, tällä hetkellä yhdessä rakennusryhmän kanssa.
Alkutuotanto on kaiken talouden lähtökohta ja ydin ja sitä tulee kohdella siten kunnioituksella ja arvostaen. Sitä samaa ovat raaka-aineet ruualle. Kun raaka-aineet ovat laadukkaita, tulee ruuanlaittajan vastuulle rakastaa ja kunnioittaa raaka-aineita ja antaa niille tilaa loistaa. Ruoka on rakkautta; luontoa, raaka-aineita, tuottajia, jatkojalostajia ja ruokailijoita kohtaan.
Ruukin Köökki tuottaa laadukkaita ruokapalveluita tilauksesta. Valmistamme sesongin mukaista, paikallisiin biodynaamisiin ja luomuraaka-aineisiin pohjautuvaa ruokaa erilaisiin tilaisuuksiin noutopöydästä lautastarjoiluun.
Ruukin Köökissä raaka-aineita sparraavat Timo ja Sari Kalliokoski.
Timolla on pitkä kokemus ravintola-alalla ja takana muutama oma fine dining yritys, mm. Pikku Paviljonki ja Hella & Huone. Sesonkinmukainen laaturuoka on ollut aina lähellä Timon sydäntä. Sarin taustasta löytyy mm. luomuruokakauppa-alan yrittäjyyttä ja elämänkokkikoulun epävirallinen tutkinto. Tällä hetkellä erityisen lähellä Sarin sydäntä on hapanjuurileivonta, jolla vilja saadaan kohotettua lisukkeesta ruokalajiksi.
Mikäli yhteistyö kiinnostaa, ota yhteyttä ruukinkookki@gmail.com tai 040 584 4484
Ruukki Graf tekee graafista suunnittelua lähinnä omiin tarpeisiin ja sidosryhmien tiedotuksen ja mainonnan tarpeisiin. Edullisesti ja nopeasti, juuri niin kuin osuuskunnassa tuleekin.
Tämäkin osuuskunnan toiminta on alkanut omista tarpeista rakennushankkeiden ja erityisesti maatalouskiinteistöjen huoltotarpeista. Osuuskunnan piiristä löytyy kiinteistöhuollon, lomituksen,
raivauksen, maisemanhoidon ja rakentamisen ammatillista osaamista.
Kuten kaikki osuuskuntamme toiminta, tämäkin elinkeinotoiminnan laji laajenee orgaanisen kehityksen periaatteen mukaisesti.
Uuskauppa on tällä hetkellä mahdollisuus, joka voidaan ottaa todellisuuteen uudestaan vähillä ponnistuksilla, jos sille on tilausta. Kaupan liiketoimintamallia on jo pilotoitu ja muuttuvan maailman tarpeet saattavat hyvinkin nostaa sen entistä ehompana palvelemaan ihmisiä.
Uuskaupan ajatuksesta ja kokemuksista on tällä sivustolla oma esittelynsä täällä.